Tonni ajatuksistasi

Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin rikas. (Ilmestyskirja 2:9)

Jeesus sanoi heille: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia.” (Matteus 4:19)

Jos voisi aina olla tyylikäs. Jos voisi aina olla kaunis, aina näyttää hyvältä.  Itku ei ole kaunista. Itku on räkäistä, se ei ole tyylikästä. Itku on murtunutta, se on kiduttavaa ja kipeää, kipua kokeneen ihmisen vapahdus kivusta. Pettyneen ihmisen keino selvitä, itkeä vaikka se murentaa kaiken sen mitä on yrittänyt itsestään luoda hienoa vaikutelmaa.  Elämä vetää välillä väkisinkin polvilleen, vetää päälle niin suuren kivun, että ihmisen järki jää toiseksi sen rinnalla. Ihm isestä tulee lapsi, joka kaipaa lohtua ja syliä, hän makaa ja itkee, välillä haikeasti, välillä vihasta kirkuen. Jumala! minä en pidä tästä mitä teet! Jumala, tämä ei ole kivaa!! Jeesus, auta, anna jokin helpotus!  Jeesus ei käsittääkseni anna välitöntä helpotusta: mutta Hän on lähellä. Hän antaa ihmisen itse selvitä, pitäen huolen ettei kipua tule liikaa kerralla. Hän antaa ihmisen itse selvitä koska siten ihminen löytää voimat elämään itsestään, Hänen avullaan. Ihminen löytää työkalut, hän

Jumalan tie voi kulkea metsässä.  Se voi olla sellainen tie, mitä kukaan muu ei ole aiemmin kulkenut. Se on tie, joka on ollut vain sinua varten, vain minua varten. Miten kukaan olisi sitä voinutkaan aiemmin kulkea?  Meidät on suunniteltu kulkemaan sitä tietä pitkin. Maailmassa on kulkenut monia teitä jotka ovat menneet vähän eri suuntiin, ja niitä ovat kulkeneet ihmiset, jotka ovat olleet uskollisia Jumalan suunnitelmalle elämässään. Ne tiet ovat olleet kaikille erilaiset, os in myös toistensa kaltaiset, mutta jokaisella kuitenkin hieman erilainen.  Minä kaipaan turvaa, ja tuntuu pelottavalta, että Jumalan suunnitelma veisikin minut pois sieltä mikä on tuttua. Veisikin minut jonnekin missä kylmä ulkoilma tavoittaisi minut ja joutuisinkin tuntemaan olevani oikeasti olemassa enkä pehmoisessa haaveiden pilvessä missä niin viihdyn.  Haaveissa on vain se ikävä puoli, että ne eivät ole totta. Totuus ja rehellisyys on ainut kantava pohja, ja se myös antaa enemmän hy

Välillä löytää itsestään uusia puolia.  Sellaisia, jotka kääntävät koko menneisyyden vähän eri asentoon, ja antavat uutta perspektiiviä sekä menneeseen, että myöskin nykyisyyteen.  Elämän kiehtova ja myöskin lähes hulluuteen asti turhauttava ominaisuus on se, että siitä jatkuvasti paljastuu uutta. Kun luuli löytäneensä kaiken, nousseensa mäen laelle, huomaakin, että silmien eteen avautuu kokonainen horisontillinen mäkiä ja kukkuloita.  Kun tajuaa uusia asioita, voi ne johtaa m yös luopumisiin. Että jokin asia joka oli itselle tärkeä, ei ollutkaan niin kuin luuli sen olevan. Siitä on surullista luopua, mutta tosiasiassahan siinä luopuu vain omasta käsityksestään. Tosiasiat eivät itsessään ole muuttuneet, vain se, pystynkö/haluanko ne nähdä sellaisina kuin ne ovat. Kun jostain asiasta on valmis luopumaan, saa tilalle jotakin muuta. Kaunein lahja Jumalalta ihmiselle on, että ihminen saa tutustua omaan itseensä ja rohkeutta tunnustaa itsensä sellaiseksi kuin on. Mi

Jeesus tietää tarkoituksen. Hän tietää sen silloinkin, kun minulla itselläni ei ole siitä aavistustakaan.  Tuntuu pelottavalta päästää asioista irti, ja antaa asioiden tapahtua ilman, että itse tietää, mitä tulee tapahtumaan. Antaa Jumalan johtaa elämäänsä pienintä yksityiskohtaa myöten, siten, ettei itse aina tiedä, mitä on tapahtumassa tai tulee tapahtumaan.  Asiat voivat tuntua käsittämättömiltä, ne eivät aina mene omaan järkeen, ja kuitenkin niissä on vankka johdonmukaisu us. Olen tulossa jatkuvasti uteliaammaksi Jumalan todellisuuden ja Hänen suunnitelmansa suhteen, sen vivahteet ovat jotakin sellaista mitä en itse milloinkaan olisi osannut luoda: sellaista tyylikkyyttä, hienovaraisuutta ja rakastettavuutta.  Oudointa on, että kun elän Jumalan suunnitelman mukaan, minä todella tunnen itseni kauniiksi ja arvokkaaksi. Se on luullakseni se Jumalan kokonaisvaltainen siunaus jonka Hän antaa meille kun otamme Hänet vastaan, kun Hän pääsee vaikuttamaan meihin ja elä

Viha on kuin jäätä.  Ihminen jonka sisässä on vihaa, on kuin sisäisesti kuollut. Siinä määrin kuin hänessä on vihaa on hänen sisimpänsä jäässä, maaperä on roudassa eikä siinä voi kasvaa eikä elää mitään.  Ihmisen sisin voi olla jäässä, ja elämä hänen sisässään kuollut. Jumalan armo on sitä, että Hän vetää ihmistä puoleensa: rakkaus sulattaa jäätä, ja sulava jää paljastaa altaan sen mitä se on pitänyt vankinaan. Elämä joka on ollut puristuksissa jään alla, paljastuu, ehkä pitkä nkin vankeuden jälkeen. Se on alkuun hyvin heikko, kuin raskaan kiven alla vankina ollut hento kasvi. Kun kivi nostetaan, on se haalea ja pehmeä, kykenemätön itse kannattelemaan itseään. Alkuun se vain on, ihmetellen vapauttaan, uskomatta sitä ehkä todeksikaan.  Jumala ohjaa ihmistä, Hän on lähellä ja ohjaa hänen askeliaan kuin lasta joka on juuri oppinut kävelemään. Hän ei kiirehdi häntä vaan antaa hänen opetella omaan tahtiinsa, ja antaa hänen välillä levätä. Vanhat asiat joita viha on p

Aina on mahdollista nousta.  Aina on mahdollista koota palaset jotka ovat hajonneet ympäriinsä, aina on mahdollista ponnistaa ylöspäin ja tavoittaa jotakin parempaa.  Eräs tuttuni sanoi joskus, että hänellä oli elämässään vaihe jossa hän ajatteli että olisi helpoin vain hankkia sairaseläkeläisen paperit ja jäädä kotiin makaamaan. Se ajatus on tuttu minullekin, ja varsinkin viime vuosina on tuntunut että menen vain taaksepäin elämässä.  Äsken ajattelin, että minä en suostu aina uimaan suossa. Että minä en suostu aina tarvitsemaan tukea ja apua, että minä en suostu aina RÄMPIMÄÄN. Ajattelin, että on mahdollista päästä ylös, mahdollista tulla ehjäksi ja toimintakykyiseksi. Että: ketään ei ole tuomittu olemaan huti. Ketään ei ole tuomittu olemaan synnynnäinen häviäjä!  On monia asioita jotka meinaavat estää jaloilleen nousemisen: en pysty, en kykene, en uskalla, en JAKSA- en jaksa kun olen niin suunnattoman väsynyt. Toivottomuus lamaantuneisuus valtaa, ja kiertyy

”Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista.” ‭‭(1 Kor. ‭1:25-26‬)

Ihminen voi olla vain yhden lainen.  Kaikkea muuta hän ei voi olla, vain omanlaisensa. Omana itsenään kokonainen universumi ominaisuuksia ja mahdollisuuksia- ja kuitenkin niin äärettömän rajattuna, omaan itseensä.  Jumala on luonut meidät kaikki käsityönä, ajatuksen kanssa. Hän on suunnitellut millainen olisi juuri meille sopiva elämä. Hän on muovannut meistä valmiin aihion, ja sitten kylvänyt meidät tänne elämään, pienestä alusta lähtemään kasvamaan siihen elämään, jonka Hän on suunnitellut. Tuntuu jollain lailla järkyttävältä tajuta, että on oikeasti olemassa, ja että on sidottu niihin lakeihin joihin on syntynyt. Ajatus lentää kuin leija, kuin loimottava liekki ilman ääriä ja rajoja, mielen maailma on loputon ja rajaton.  Kun hahmottaa, että olen yhdenlainen, erillinen, omanlaiseni ihminen, silloin tajuaa myös sen, mitä kaikkea tuhansia asioita ei ole. Miten tuhansiin, valtaviin haaveisiin ei ole mitään pääsyä, miten moniin asioihin ei pysty yltämään.  Mitä

”Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.” ‭‭(Ephesians‬ ‭2:18-20‬)

Irti päästäminen.  Jatkuva irti päästäminen. Jumala antaa meille sen mitä me tarvitsemme. Hän ohjaa askeleemme niin, että saamme sen minkä Hän katsoo meille hyväksi.  Me rukoilemme Jumalaa, esitämme Hänelle toiveita, haaveita, suunnitelmia, tuomme ne Hänen eteensä. Jumala, minulla olisi tällaisia- tapahtukoon Sinun tahtosi.  Jumala ei etsi tilaisuutta sivaltaakseen meitä. Niin paljon on aiemmin elämässä tapahtunut vaikeita asioita, että on vaikea uskoa hyvään, mutta ehkä Jumal a juuri sitä asiaa haluaa hoitaa: Hän osoittaa, että Hänen tahtonsa on aina hyvä. Hän osoittaa, että ihmisjärjellä me emme pysty Hänen ajatuksiaan päättelemään, emmekä pysty Hänen rakkauttaan mittaamaan tai määrittelemään.  Jumala antaa hyviä asioita, Hänellä on oma tapansa antaa niitä, ja Hän itse arvioi mikä on hyväksi meille. Hän määrittää aikataulun ja on siinä järkähtämätön. Minua monesti pelottaa se etten osaisi nähdä Jumalan tahtoa, mutta olen alkanut ymmärtää, että Hän kuulee ruk

Usko kasvaa vastoinkäymisissä.  Kun tuulee kovasti, painautuu kasaan ja mykkyrään, vastustamaan tuulen voimaa. Ottaa ehkä muutaman askelen taaksepäin, tarkistaakseen suuntaansa.    Minä ajattelisin, että vastoinkäymiset parhaimmillaan ajavat meitä perusasioiden äärelle. Minä itse löydän turvan Raamatusta, kun tuulee. Raamattu on aina sama, siinä on Pyhä Henki ja se ruokkii ja ravitsee, samalla kun siihen keskittyminen pitää epäilykset ja pelot taka-alalla. Rukous on toinen, kiel illä rukoileminen, ajatukseton Pyhän Hengen rukous on kuin kurotus Jumalan puoleen: pidä minusta huoli nytkin, kun en ole vahva, kun en itse tiedä mitä voisin tehdä.  Uskon että Jumalaan turvautuminen tulee aina palkituksi. Jumala auttaa sitä joka turvautuu Häneen, Hän tarttuu kurottavaan käteen ja sanoo, ettei tarvitse pelätä. Että kaikki menee parhain päin. Hän ei odota että me ihmiset itse ymmärtäisimme kaiken, Hän auttaa ja johdattaa meitä, Hänen toiveensa on että luottaisimme Häneen

”Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi.” ‭‭(Room‬ ‭12:1‬) Minä en ole ehkä aiemmin kunnolla tajunnut, mitä tuo raamatunkohta tarkoittaa. En ole käsittänyt, mitä se tarkoittaa käytännössä.  Olen ajatellut, että itsensä Jumalan käyttöön antaminen olisi jotakin Suurta ja Monumentaalista. Olen ajatellut, että se tarkoittaisi kutsumusta, jotakin mikä pysyisi samana kuolemaan asti.  Tavallaan se onkin niin, mutta en ole käsittänyt, että Jumala voi haluta käyttää meitä niin monenlaisissa asioissa. Ei Jumala tee meistä kaikista moosesta, joka johtaa kokonaisen kansakunnan toiseen todellisuuteen :) Jumala voi katsoa hyväksi käyttää minua vaikka siten, että mennessäni ruokakauppaan Hän on ajatellut että minun kauttani Hän kutsuisi jotakin ihmistä siellä. Olen tullut siihen tulokseen, että itse en pysty itseäni kasvattamaan, ja olen ajatellut, että vain Pyhä Henki saa minussa aikaan muutosta jos sellaista on tullakseen. Olen tajunnut,

”Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.” ‭‭(Psalms‬ ‭139:17-18‬)

Elämän sisältö.  Yrittää siitä epämääräisestä puurosta saada hahmottumaan, mitä haluaisi tehdä, mistä olisi todella kiinnostunut. Mistä olisi niin kiinnostunut, että jaksaisi tehdä sitä vaikka yli kaksi viikkoa työkseen.  Minä ajattelisin, että täällä elämässä on niin tajuttoman paljon vaihtoehtoja, että tarvitaan totisesti Jumalaa ja Hänen suunnitelmansa selkiyttämään, mitkä ovat oikeat ratkaisut juuri minulle. Oikean ratkaisun tuntee, koska se tuntuu todelliselta, niin itse ajattelisin. Muut ovat kuin hahmotelmia, mutta oikea ratkaisu herää eloon. Se ei ole vain kuva, vaan siitä tulee elävää elämää. Se kasvaa, kypsyy ja kehittyy eteenpäin.  Se, että löytää oikean ratkaisun, ei tarkoita sitä, että se tulisi kestämään loppuelämän, ajattelisin, että Jumalalla saattaa olla matkalla vaiheita, jotka kestävät tietyn aikaa, ja joilla on oma tarkoituksensa kokonaisuuden kannalta. Silti uskon, että jokaisella on kattava Jumalan suunnitelma elämälleen, joka on kantava poh

Sisäinen tyhjyys.  Mistä se tulee? Mitä se on? Mikä voisi täyttää sen?  Tarkoitus. Kyetäkseen elämään tätä elämää, tarvitsee elämälleen tarkoituksen, tunteen siitä että on merkityksellinen. Että ei ole vain nobody, joku jossain, vaan että on juuri se joka on, niillä jalansijoillaan. Ja itselle sen tunteen, että saa toteuttaa itseään, tehdä asioita jotka kiinnostavat omakohtaisesti, ja jotka sopivat itselle luonnostaan.  Tarkoituksen ja oman itsensä etsiminen voi toisinaan kysy ä rohkeutta: itsestä voi nousta ominaisuuksia jotka eivät ole kaikkien mieleen, ja itsekin voi arastella pelätessään tulevansa torjutuksi. Kuitenkin kun rohkaistuu nostamaan päänsä sellaisena kuin on, paljastamaan kasvonsa sen näköisinä kuin ne ovat, asettuvat sisäiset voimavarat paikoilleen ja tulevat käyttöön. Kuin joku panisi meissä töpselin seinään, ja me heräämme eloon.  Sitä on minusta Jumalan yhteydessä eläminen: me asetumme siihen uomaan jonka Jumala on alunperin suunnitellut, ja

Jeesus tietää meistä aina sellaista mitä me emme itse tiedä.  Tietää ominaisuutemme, vahvuutemme ja kestävyytemme. Sen mikä on meille itsellemme vielä piilossa, ja nostaa sitä esiin.  Minä uskon, että Hänellä on erilaiset elämät meidän kaikkien varalle, ja Hän ohjaa meitä eri tavoilla, hyväksi katsomiaan reittejä. Sallii meille asioita jotka ovat meille hyväksi, vahvistaen meitä ja toisaalta hieman kurittaen, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Minusta on turvallista tietää, ettei minun itse niin selvästi tarvitse tietää, millainen minun pitäisi olla, vaan että Hän ohjaa elämääni ja neuvoo ja kasvattaa. Hän ohjaa tilanteisiin, joista saan sen mitä tarvitsen, ja sitten, kun Hänen tahtonsa on toteutunut, Hän ohjaa minut eteenpäin. Lempeästi, hellästi kuiskaa että nyt olisi hyvä mennä eteenpäin, tallustella uusiin maisemiin.  Erilaiset tilanteet nostavat meistä erilaisia asioita esiin. Eri ihmisten seurassa käyttäydymme eri lailla, ja eri puolet meistä korostuvat ja vah

”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, --.” ‭‭(Joh‬ ‭15:16‬) Minä en tiedä, jos olisin itse "saanut" valita, olisinko valinnut Kristuksen. Uskon, että olisin paennut asioita, yrittänyt itse viimeiseen asti, uskon että olisin vaeltanut vaikka maan ääriin päästäkseni pakoon asioita jotka tuntuvat pahalta- mutta Jumala on tehnyt minusta ramman ja sokean, enkä pääse pakoon Hänen läheltään.  Hänen kanssaan minulla on nuo samat ongelmat kuin ilman Häntä, mutta Hän voi auttaa minua niiden kanssa. Sen sijaan että loputtomiin pakenisin ongelmia, pakenisin elämää, voin Hänen kanssaan ja Hänen avullaan katsoa kohti asioita, ja saada Häneltä keinoja niiden selvittämiseen ja niiden kanssa elämiseen.  Hänen lahjansa on suuri, ja silti minä potkin sitä vastaan. Hän on antanut minulle kaiken, ja silti kiljun vastalauseita ja syytän Häntä ongelmista elämässäni. Hän tarjoaa minulle syliä, ja minä heitän Häntä syytöksillä ja kirkumalla vastustan Hänen tarjo

Jumala on meidän kaikkien Jumala.  Usein ne joilla on eniten itseluottamusta ja kantavin ääni, määrittelevät sen miten asiat ovat, ja joskus tuntuu että se koskee myös sitä, kuka määrittelee Jumalan. Jumala on pienten ihmisten Jumala, ja Hän antaa voimansa niille jotka ovat heikkoja ja pyytävät Hänen voimaansa. Hän ei ole ensisijaisesti niiden Jumala, joilla on eniten voimaa ja rohkeutta pyytää Häntä elämäänsä.  On surkea ajatus, että Jumala kuulisi vain ne jotka Häntä kovimmalla äänellä jaksaisivat huutaa, ja näkisi vain ne, jotka saavat runnottua itsensä eturiviin näkyvimmälle paikalle. Arka ja pelokas joka jäisi toisten taakse jäisi silloin kokonaan Hänen näkymättömiinsä, ja voisi käydä niin, että Hänen armonsa ei yltäisikään tuohon kaikkein pienimpään.  Jumalan armo ei koskaan perustu tekoihin, tai siihen miltä ihminen näyttää tai kuka hän on. Jumalan armo on annettu meille kaikille lahjana, ja sen saa vastaanottaa se jota Jumala kutsuu ja joka ottaa lahja

”Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.” ‭‭(Jes‬ ‭43:19‬) Olen alkanut tulla jatkuvasti tarkemmaksi siitä, että syntyykö asioista mitään uutta. Asioista, ihmissuhteista. Syntyykö niistä mitään todellista, jotakin mitä ilman niitä ei olisi ollut- vai jatkuuko elämä samana, lisänä vain yksi uusi asia tai uusi ihminen.  Muutos vaatii aina sopeutumista, se on aina jonkintasoinen stressi, ja ajattelisin, että jos elämä jatkuu entisellään, että se ei ole ollut sen vaivan väärtti. Tai, jos elämään tuon uuden asian tai ihmisen myötä tulee enemmän vastuksia kuin plussia, silloin myöskin sanoudun irti hyvin herkästi.  Olen alkanut uskoa siihen, että elämässä tapahtuu vaikeiden asioiden lisäksi myös hyviä asioita, ja siksi minusta on kehittymässä hyvin nirso. Jumalalla on meille annettavana kuritusta, mutta Hänellä on myös vara antaa meille kauneimpia ihmeitä mitä kuvitella saattaa- miksi siis kan

Itseluottamus.  En ole aiemmin tajunnut sitä, miten moni asia perustuu sille, USKONKO kykeneväni siihen, tai USKONKO, että jokin olisi mahdollista.  Uimaan oppiminen perustuu osin lihasvoimaan, mutta minun käsittääkseni se perustuu ennen kaikkea siihen, uskonko pysyväni pinnalla. Minä muistan kun opin uimaan joskus pienenä: ensin vajosin pohjaan kuin kivi, ja sitten- mitä, mitä, minä pysyin pinnalla! Oo! Mitä tapahtui, mitä tapahtui?? Minun käsittääkseni monen uuden asian kan ssa tapahtuu samalla tavalla: ensin asia on tuntematon eikä meillä ole mitään kosketuspintaa siihen, tutustumme, opiskelemme, ja yhtäkkiä, kuin tapahtuisi ihme: me pysymmekin pinnalla. Jokin mikä on aiemmin ollut näkymätöntä, on muuttunut näkyväksi ja alkanut kannatella meitä. Jotakin, mitä ei aiemmin ole ollut, onkin nyt- mistä se tuli ja ilmestyi, ei aavistustakaan. Mutta jostakin tuo uusi aina tulee.  Minusta on ihana ajatus, että minä pystyn jos vain uskon pystyväni. Pysyn pinnalla, jo

Hyödynnänkö lahjojani?  Miten elämässä voi vajota sellaiseen tylsyyden ja mitäänsanomattomuuden tilaan, ettei näe, mitä mahdollisuuksia olisi käytettävissä.    Monet asiat muodostuvat niin itsestäänselvyyksiksi, ettei niitä edes näe. Ne ovat koko ajan lähellä, mutta ne ovat niin osa tätä tavallista elämää, ettei niitä enää huomaa. Ja sitten on vaarassa lähteä väärään suuntaan- vain siksi, ettei näe sitä kaikkein itsestäänselvintä vaihtoehtoa edessään.  Ajattelisin, että henkilök ohtaiset vahvuudet ovat yksi sellainen asia. Niiden kanssa on elänyt koko elämänsä, ja ne ovat tulleet tavallaan näkymättömiksi. Ajattelee, että tämä nyt on niin itsestäänselvää ettei tästä kannata mitään kehittää. Toisten ihmisten lahjat ja teot herättävät ihastusta ja kiinnotusta, ja omat lahjat sivuuttaa itsestäänselvinä jokapäiväisyyksinä, hieman toisarvoisina.  Ylipäätään sen tajuaminen, että on itse olemassa ja elävä olento ominaisuuksineen ja näkemyksineen, ettei olekaan vain to

Kiitos. Siunaus. Minulle tuli hyvin kiitollinen olo. Sen tietää, että kaikki voi kadota hetkessä, ja siksi näkee ihmeenä kaiken sen, minkä on saanut. Siunaus on varmaankin sitä että sydän on täynnä kiitosta. Kun kävelee illalla kotiin, ja vain miettii, miten hyvin kaikki on. Miten kaikki on kunnossa. Kun on 16 vuotta yrittänyt koota elämäänsä kokoon, tuntuu suurelta Jumalan lahjalta ja ihmeeltä sellainen hetki, kun kaikki tuntuu sen kuluvan hetken ajan olevan kunnossa, kun si sässä on rauha, ja pelko on poissa.  Kun pelkää, silloin sisäinen meri myrskyää. Silloin ei näe sitä mitä on, vaan joutuu keskittymään myrskyssä selviämiseen. Tämä Mika-pastori puhui siitä, miten meri voi myrskytä kovastikin, ja kun on sen aika, nostaa Jeesus kätensä ja sanoo vedelle: Vaikene, ole hiljaa. Ja silloin meri tyyntyy, tulee peilityven. Kaiken sen ajan, minkä meri myrskyää, on Hän mukana myrskyssä. Hän tyynnyttää myrskyn, mutta myrskyn aikana Hän on kanssamme siellä, myrskyn keskell

Joutilaisuudessa syntyy uutta.  Tuskallisen pitkäveteisissä tilanteissa tuntuu, että pää hajoaa siihen paikkaan, mutta juuri silloin tuntuu kehittyvän jotakin oikeasti uutta.  Ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin on niin helppo reagoida: olen tätä mieltä tästä ja tätä mieltä tuosta, tuon otan ja tuon jätän. Mutta mitä ihmettä sitten, kun onkin tilanteessa jossa ulkopuolelta ei kerta kaikkiaan tulekaan mitään, vaan ympärillä on tyhjyys ja hiljaisuus niin, että korvissa melkein so i ja pää lyö tyhjää kun ei olekaan enää mitään valmista mihin reagoida.  Jos ei ole tottunut itse ajattelemaan ja keksimään asioita, voi olla tosi vaikeaa alkaakin kehittää itse jotakin valmiin sijaan. Tyhjyydessä kaikki mieleen nouseva on uutta, ja näkyy kuin alustalle nostettuna, sellaisenaan. Sen sijaan, että arvioisi ulkopuolelta tulevia juttuja, päätyykin arvioimaan omia mieleen nousevia ideoitaan: mitä minä näistä aineksista saisin kokoon.  Passiivisuus on tavallaan hirveän helppoa:

Palvelijan mielenlaatu. Millainen se on?  Itse ajattelisin, että kun palvelemme, me lähtökohtaisesti palvelemme Jumalaa. Teemme asiat sitä silmällä pitäen, miten se palvelee Häntä ja Hänen tahtoaan.  Mikään muu täällä maan päällä ei kestä kuin Jumala ja Hänen sanansa- eikö kannata varata koko elämänsä Hänen varaansa? Vain Hän on perusteltu, ja vain Hänen sanansa ja tahtonsa kestää kaiken arvioinnin ja tutkimisen. Vain synti on ainut, mikä sotkee käsityksen Hänen täydellisyyde stään, virheettömyydestään.  Mitä teemme täällä, teemme Hänen kunniakseen. Kirkastaaksemme Hänen nimeään. Kun palvelemme ihmisiä, teemme sen koska Pyhä Henki ohjaa meitä lähimmäisenrakkauteen, kun teemme työtä, teemme sen siksi koska Jumala kehottaa meitä työntekoon. Tiedämme, että kaikki tulee Häneltä, ja että kaikki mitä Hän sanoo tai antaa, on meidän omaksi parhaaksemme.  Oman elämänsä antaminen Hänen käyttöönsä on parasta mitä voimme Hänelle ja itsellemme tehdä, saamme siunauksen jo

Ihmiset eivät tiedä Raamatun Jumalasta.  Olen laittanut joitain hengellisiä juttuja youtubeen, ja ihmisten kommenteista olen tajunnut, että kaikki eivät todellakaan tunne Raamatun Jumalaa.  Ihmisten suhtautuminen Jumalaan voi olla hyvin vihamielinen. Käsitys että Jumala on mielivaltainen julmuri joka heittelee meitä kadotukseen mielensä mukaan. Minusta se on aina yhtä häkellyttävää, miten aggressiivisesti ihmiset voivat suhtautua uskoon: minulla on itselläni usein hyvin suuri viha Jumalaa kohtaan, mutta tiedostan sentään sen, että se viha on minusta itsestäni lähtöisin eikä johdu Jumalasta. Jumala on aina hyvä.  Kun ihmisellä on rauha jonkin asian kanssa, ei hänen silloin tarvitse hyökkäillä kohti toisia sen asian kanssa. Jos sydämessä on Jumalan rauha, eihän silloin tarvitse olla aggressiivinen puoleen eikä toiseen, ei tarvitse pakkokäännyttää toisia, eikä myöskään tarvitse yrittää torjua Jumalaa ja uskoa pois. On jotenkin liian yksinkertaista ja suoraviivaista

Hyväksyntä ja kauneus. Ajattelisin, että jos ympäröi elämänsä hyväksynnällä ja kauneudella, siitä seuraisi miellyttävä, rakentava ja tasapainoisempi elämä. Minä pidän kauneudesta hyvin paljon. Kauneus on niin miellyttävää, se tuntuu niin hyvältä. Mutta ajattelisin, että kauneus ollakseen todella kaunista, tarvitsee rinnalleen myös hyväksynnän. Kauneus yksin voi jäädä kylmäksi ja etäiseksikin, ja siksi se ei yksin riitä, ainakaan minulle.  Rakkaus, hyväksyntä itseä ja muita ko htaan tekee meistä ihmisiä, hyvällä tavalla. Se lämmittää meidät, ja saa meidät kasvamaan sisästäpäin. Se voimistaa meidät, ja saa meidät avautumaan kuin kasvi kohti aurinkoa. Meitä avaa Jumalan rakkaus, toisten ihmisten meille antama rakkaus, ja rakkaus itseä kohtaan. Ajattelisin, että rakkautta, joka ehkä pohjimmiltaan on hyväksyntää, seuraa luonnostaan kauneus. Asiat ja ihmiset, jotka hyväksymme, näyttäytyvät meille kauniina, ja kun hyväksymme itsemme ja saamme hyväksyntää, tulemme kauniiksi

Seurakunta on koti.  Auttakkee, nyt se onnellisuuspöpö on tarttunut minuunkin: ruksalta lähtiessäni huomaan hymyileväni vielä bussia odotellessanikin.  Jatkuvasti huomaan viettäväni enemmän aikaa seurakunnalla. Vietän siellä aikaa, ja samalla tulen tutustuneeksi eri asioihin siellä, eri toimintamuotoihin, osun paikalle kun naiset suunnittelevat aamiaisbrunssia, kun eräs martta siivoaa seurasalia, kun kuskit tuovat ruokaa kaupoista ruokajakoon. Näen eri työmuotoja, ja samalla s aan tutustua ihmisiin jotka tekevät työtään, saan osallistua, saan keittää kahvia ja laittaa pullaa ja kupit pöytään. Saan jutella, vaihtaa ajatuksia, kertoa ja kuunnella ja olla mukana seurakunnan elämässä.  "Tiesiks, et meil on niinku kolme kotii, arvaa mitkä ne o? Ne o niinku meiän maallinen koti, seurakunta ja Taivas", sanoo Tara :) Seurakunta on koti ja perhe, ja siitä tekee erityisen se että siellä vaikuttaa Pyhä Henki. Maallisessakin kodissa olisi tärkeää, että Pyhä Henki

Identiteetin löytyminen.  Identiteetin löytämisessä on käsittääkseni tärkeintä löytää juuri se, millainen itse on, ei niinkään, millaisia toiset ovat.  Minulla on taipumusta verrata itseäni muihin, ja mitata itseäni muiden mukaan. Vaikka ajattelenkin että olen ihan ok tällaisena, silti helposti tulen epävarmaksi, jos koen että toinen on minua fiksumpi, kauniimpi tai suositumpi. Saatan tuntea jääväni syrjään.  Se että tutustumme itseemme sellaisena kuin itse olemme, sellaisina jollaisiksi meidät on luotu, luo vakaan peruskallion elämälle. Meidät on kaikki luotu tietynlaisiksi, ja ne ominaisuudet jotka Jumala on meihin syntymässämme luonut eivät muutu miksikään. Tunteemme muuttuvat ja käsityksemme omasta itsestämme muuttuu, mutta ominaisuutemme eivät itsessään muutu. Ja kun löydämme nuo pysyvät ominaisuutemme, löydämme konkreettisen peruskalliomme itsestämme.  Itsensä löytäminen tuo meille sen hyväksynnän, jota tarvitsemme jaksaaksemme elämässä. Jumala on nähnyt

On oikeastaan aika outoa se, miten huomaakin olevansa jossakin hyvä.  Koska ollaan Suomessa, kuuluisi tähän ehkä nyt lisätä, että "tai siis silleen niinku aika hyvä" tai että "tai siis tarkotan siis että siis vähemmän huono kuin muissa jutuissa" :)   Mutta minä kyllä sanon, että jos ensimmäisen kerran elämässään löytää itsestään vahvuuksia 28-vuotiaana, niin sen saa jo sanoa ääneen :D   Itse asiassa, enemmän kuin kyse siitä että miten hyvä tai huono on jossakin, taitaa olla kyse siitä, että on jotakin mistä on KIINNOSTUNUT. Niin paljon kiinnostunut, että: jaksaa paneutua siihen niin paljon, että vähitellen siinä kehittyy- todella hyväksi. Että on asioita, joihin jaksaa perehtyä, joista innostuu, herää kipinä ja liekki, ja joita lähtee tutkimaan ja joihin tutustuessaan tuntee takahampaissaan pientä painetta ja hengitys aina hieman hidastuu asiaan keskittyessään <3 Kun vuosikausia on ollut samaa tasapaksua mössöä, tuntuu elähdyttävältä,

Häpeä ja kipu rampauttavat meidät. Asiat, joita häpeämme itsessämme, tekevät meistä heikkoja ja haavoittuvia siltä osin, ovat heikkoja kohtiamme.  Jos jalka on kipeä, sille ei voi varata painoa niin paljoa. Pienikin tyrkkäys saa meidät silloin kumoon. Samoin, jos häpeämme jotakin asiaa itsessämme, on se samalla tavalla heikko kohtamme, ja siitä kohtaa meidät on helppo saada painettua alas.  Minä ajattelisin, että useimmat asiat joista kannamme häpeää ovat perusteettomia. Usko n että häpeäkin on opittua, opimme häpeämään joitain asioita, eri syistä. Jo pienestä asti oppii, että jokin on hävettävää ja väärin, ja sitä taakkaa kantaa sitten ehkä koko elämänsä. Ulkonäkö voi olla sellainen asia, haluaisikin näyttää eriltä kuin näyttää vaikka jonkun mielestä on paras juuri sellaisena kuin on- Jumala ei luo mitään turhaa tai vääränlaista. Ajattelisin, että myös kipu rampauttaa meidät. Häpeä ja kipu ovat varmastikin sukua toisilleen, häpeä aiheuttaa henkistä kipua, mut