Jumala on meidän kaikkien Jumala

Jumala on meidän kaikkien Jumala. 

Usein ne joilla on eniten itseluottamusta ja kantavin ääni, määrittelevät sen miten asiat ovat, ja joskus tuntuu että se koskee myös sitä, kuka määrittelee Jumalan.

Jumala on pienten ihmisten Jumala, ja Hän antaa voimansa niille jotka ovat heikkoja ja pyytävät Hänen voimaansa. Hän ei ole ensisijaisesti niiden Jumala, joilla on eniten voimaa ja rohkeutta pyytää Häntä elämäänsä. 

On surkea ajatus, että Jumala kuulisi vain ne jotka Häntä kovimmalla äänellä jaksaisivat huutaa, ja näkisi vain ne, jotka saavat runnottua itsensä eturiviin näkyvimmälle paikalle. Arka ja pelokas joka jäisi toisten taakse jäisi silloin kokonaan Hänen näkymättömiinsä, ja voisi käydä niin, että Hänen armonsa ei yltäisikään tuohon kaikkein pienimpään. 

Jumalan armo ei koskaan perustu tekoihin, tai siihen miltä ihminen näyttää tai kuka hän on. Jumalan armo on annettu meille kaikille lahjana, ja sen saa vastaanottaa se jota Jumala kutsuu ja joka ottaa lahjan vastaan. Kuninkaista pienimpään paimeneen Hän kutsuu, jopa silloin kun nämä itse Häntä vastustavat. Jos Jumala ei kestäisi meidän inhimillisyyttämme, niin mikä Jumala Hän silloin olisi? Jos Hän musertuisi meidän vihaamme tai epäilyksiimme. Mitä Hänen kaiken kattava rakkautensa olisi, jos se loppuisikin kun me itse väsymme ja murrumme. 

Jumalan armossa ja rakkaudessa järisyttävintä on se, että se kestää kaiken, ja että se on tarjolla jokaiselle. Se ei riipu ansioista eikä tunteista, ei siitä, mitä ihminen itse arvelee ansaitsevansa. Jumala on minun käsittääkseni kohtuuden ja kohtuuttomuuden Jumala, Hänen tekonsa ovat Hänen omien arvioidensa mukaisia, ei ihmisen arvioiden.

Minusta Raamatun yksi armollisimpia ja toisaalta kuvaavimpia kertomuksia on Jobin kirja. Minusta se kuvaa sitä miten Jumala voi toimia, ja silti kaikki on ihan oikein. Jobin niskaan satoi kohtuuttomalta tuntuvia koetuksia, ja aikansa kestettyään hän murtui ja hänessä nousi suunnaton viha Jumalaa kohtaan. Hän suuntasi vihansa Jumalalle, ja tämä kuunteli sen ja otti sen vastaan. Jumala ei kuitenkaan siitä murtunut: Hän ilmestyi Jobille ja muistutti tätä hyvin selvästi, että Jumala on Kaikkivaltias, ja että mikä on ihminen arvostelemaan Jumalaa ja Hänen tekojaan. Job katui ja myönsi oman pienuutensa, ja lopussa Jumala siunasi Jobia moninkertaisesti, antaen tälle helpotusta kaiken sen jälkeen mitä tämä oli kokenut. Minusta se kuvaa sitä mielettömyyttä, mitä Jumalan todellisuuteen toisinaan sisältyy, ja silti: silti me olemme, inhimillisinä ihmisinä, jatkuvasti täysin turvassa Hänen lähellään, TUNTUI meistä miltä tuntui.