Kiinnostuksen heräämisestä turtumuksen jälkeen
On oikeastaan aika outoa se, miten huomaakin olevansa jossakin hyvä.
Koska ollaan Suomessa, kuuluisi tähän ehkä nyt lisätä, että "tai siis silleen niinku aika hyvä" tai että "tai siis tarkotan siis että siis vähemmän huono kuin muissa jutuissa"
:)
Mutta minä kyllä sanon, että jos ensimmäisen kerran elämässään löytää itsestään vahvuuksia 28-vuotiaana, niin sen saa jo sanoa ääneen
:D
Koska ollaan Suomessa, kuuluisi tähän ehkä nyt lisätä, että "tai siis silleen niinku aika hyvä" tai että "tai siis tarkotan siis että siis vähemmän huono kuin muissa jutuissa"
:)Mutta minä kyllä sanon, että jos ensimmäisen kerran elämässään löytää itsestään vahvuuksia 28-vuotiaana, niin sen saa jo sanoa ääneen
:D
Itse asiassa, enemmän kuin kyse siitä että miten hyvä tai huono on
jossakin, taitaa olla kyse siitä, että on jotakin mistä on KIINNOSTUNUT.
Niin paljon kiinnostunut, että: jaksaa paneutua siihen niin paljon,
että vähitellen siinä kehittyy- todella hyväksi. Että on asioita, joihin
jaksaa perehtyä, joista innostuu, herää kipinä ja liekki, ja joita
lähtee tutkimaan ja joihin tutustuessaan tuntee takahampaissaan pientä
painetta ja hengitys aina hieman hidastuu asiaan keskittyessään 
<3
Kun vuosikausia on ollut samaa tasapaksua mössöä, tuntuu elähdyttävältä, että jokin todella koskettaa. Että jokin sisässä alkaa soida, heläyttää sitä pienen pientä tiukua sisässä, joka saa koko ruumiin ja koko mielen soimaan, elämään. Sumu hälvenee ja paljastaa maiseman johon haluaa ihan juosta, sen poluille ja sen portaikkoihin ja sen katveisiin ja aurinkokohtiin. Kun on jokin, mikä tuo tuon ihmeen ympärille.
Kitaransoitto on yksi sellainen asia, olen harjoitellut kämppikseni kitaralla mutta alkaa vaikuttaa siltä että tämä relationship tulee olemaan niin pitkäkestoinen että oman kitaran hankinta tulee eteen. Raamattuni on jo vanha ystävä, vaaleansininen Raamattuni on elämän Lähteeni.
Näin se näköjään tapahtuu sitten, jokin alkaa imeä sisäänsä, ja herää kiinnostus oppia siitä lisää. Ja ihmeellisintä on huomata, että todella myös oppii: että tähänkin kivikovaan kalloon uppoaa jotakin. Ja itse asiassa, sitä oppia ei tarvitse edes takoa- vain pieni jokin tapahtuu, kuin avain sopisi lukkoon, ja lukko avautuu päästäen jonnekin ihmeelliseen. Sielu avautuu, elämä herää. Ihan tuosta vain naps.
Kyllä vain. Sanoisin että erämaavaellus on ollut pitkä mutta maa johon olen päätynyt on ihmeen kaunis. Se on runsas, vehreä ja hedelmällinen. Me likes.
<3Kun vuosikausia on ollut samaa tasapaksua mössöä, tuntuu elähdyttävältä, että jokin todella koskettaa. Että jokin sisässä alkaa soida, heläyttää sitä pienen pientä tiukua sisässä, joka saa koko ruumiin ja koko mielen soimaan, elämään. Sumu hälvenee ja paljastaa maiseman johon haluaa ihan juosta, sen poluille ja sen portaikkoihin ja sen katveisiin ja aurinkokohtiin. Kun on jokin, mikä tuo tuon ihmeen ympärille.
Kitaransoitto on yksi sellainen asia, olen harjoitellut kämppikseni kitaralla mutta alkaa vaikuttaa siltä että tämä relationship tulee olemaan niin pitkäkestoinen että oman kitaran hankinta tulee eteen. Raamattuni on jo vanha ystävä, vaaleansininen Raamattuni on elämän Lähteeni.
Näin se näköjään tapahtuu sitten, jokin alkaa imeä sisäänsä, ja herää kiinnostus oppia siitä lisää. Ja ihmeellisintä on huomata, että todella myös oppii: että tähänkin kivikovaan kalloon uppoaa jotakin. Ja itse asiassa, sitä oppia ei tarvitse edes takoa- vain pieni jokin tapahtuu, kuin avain sopisi lukkoon, ja lukko avautuu päästäen jonnekin ihmeelliseen. Sielu avautuu, elämä herää. Ihan tuosta vain naps.
Kyllä vain. Sanoisin että erämaavaellus on ollut pitkä mutta maa johon olen päätynyt on ihmeen kaunis. Se on runsas, vehreä ja hedelmällinen. Me likes.
Comments
Post a Comment