Joutilaisuuden hedelmällisestä vaikutuksesta

Joutilaisuudessa syntyy uutta. 

Tuskallisen pitkäveteisissä tilanteissa tuntuu, että pää hajoaa siihen paikkaan, mutta juuri silloin tuntuu kehittyvän jotakin oikeasti uutta. 

Ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin on niin helppo reagoida: olen tätä mieltä tästä ja tätä mieltä tuosta, tuon otan ja tuon jätän. Mutta mitä ihmettä sitten, kun onkin tilanteessa jossa ulkopuolelta ei kerta kaikkiaan tulekaan mitään, vaan ympärillä on tyhjyys ja hiljaisuus niin, että korvissa melkein soi ja pää lyö tyhjää kun ei olekaan enää mitään valmista mihin reagoida. 

Jos ei ole tottunut itse ajattelemaan ja keksimään asioita, voi olla tosi vaikeaa alkaakin kehittää itse jotakin valmiin sijaan. Tyhjyydessä kaikki mieleen nouseva on uutta, ja näkyy kuin alustalle nostettuna, sellaisenaan. Sen sijaan, että arvioisi ulkopuolelta tulevia juttuja, päätyykin arvioimaan omia mieleen nousevia ideoitaan: mitä minä näistä aineksista saisin kokoon. 

Passiivisuus on tavallaan hirveän helppoa: sitä vain olla höllöttelee ja poimii kuin viinirypäleitä tertusta kaikkea valmista mitä ympäristö tarjoaa. Mutta silloin on aina pakko olla tarjolla jotakin ulkopuolista, ellei ole oppinut hyödyntämään oman päänsä tarjoamia antimia. 

Minä vihaan kaikkia riippuvuuksia, ne sitovat ja rajottavat vapautta ja vievät ihmisen itsenäisyyden. Kahviriippuvuus ja riippuvuus Pyhästä Hengestä ovat ainoat riippuvuudet jotka hyväksyn, kaikenlaisesta muusta pyrin pääsemään eroon. Omavaraisuus tekee ihmisen vapaaksi, ja vapaudesta käsin kaikki elämä lähtee kasvuun. 

Pakollinen joutilaisuus voi tuntua kammottavalta, mutta siinä niinkuin monissa muissakin ikävissä asioissa on usein myös valoisa puolensa: tuskaillessa pitkästyneisyyttänsä alkaa luonnostaan miettiä, miten siitä pääsisi vapaaksi. Sitä polkee ja polkee ja polkee kunnes tuntuu että kaikki on turhaa ja väsyttää ja että mitään uutta ei synny- ja sitten tapahtuu se ihme, että jotakin uutta kehittyy. Syntyy uusi vaihtoehto: mitä jos kokeilisinkin tätä? Miltä tämä ehkä tuntuisi? Mitä mieltä olisin tästä?
 
Omakohtaisuus on usein hyvin palkitsevaa: juuri tämän asian koen mielekkääksi, tätä haluaisin tehdä. Joskus uusien asioiden löytäminen vaatii paljonkin työtä, joskus ne nousevat mieleen kuin itsestään. Parhaita ovat käsittääkseni ne asiat jotka ovat Jumalan suunnitelman mukaisia, ja ne ovat myös asioita jotka parhaiten kestävät aikaa, ne syvenevät ja kypsyvät ja kasvavat yhdessä meidän kanssamme, niistä tulee osa meitä ja ne ohjaavat elämäämme siihen suuntaan minkä Jumala on hyväksi nähnyt.